1 vuotiaan Hiushuone Waun terveiset

 

Hiushuone Wau 1v
Kuva:Heidi Noponen

Ensimmäinen ja haastavin vuosi on nyt takana ja on kiva tehdä pieni yhteenveto vuoden tapahtumista.

Ensinnäkin olen erittäin iloinen mahdollisuudesta joka minulle tarjoutui Hiushuone Waun perustamiseen.  Perheeni joka on tukenut minua ja mahdollistanut työhön satasaamisen on korvaamaton <3

Täällä työpaikalla jokainen päivä on tuntunut kotoisalta ja mieluisalta. Olen saanut tutustua ihaniin uusiin asiakkaisiin joita olen saanut enemmän kuin uskalsin edes haaveilla vuosi sitten. Myös entuudestaan tutut ja uskolliset asiakkaani ovat pysyneet matkassani ja olenkin siitä heille ääretttömän kiitollinen.  Heidän kannustus sekä pr-työ ystäville ja tuttaville on ollut  aivan huikeata.

Tämän vuoden aikana sain toteutta myös pitkäaikaisen haaveeni hyväntekeväisyystyössä. Koska lapset ja lapsiperheiden asiat ovat lähellä sydäntäni, halusin totetuttaa sen yhteistyössä Hope Ry:n kanssa. Kolmen työpäivän ajan leikkasin Hope Ry:n etsimien asiakkaiden hiuksia veloituksetta. Kampanjan toteutuksessa  minua auttoi työharjoittelijani Aino, sekä yhteistyöhön osallistuivat omalla tärkeällä panoksellaan Tehden Oy, DialOK, Vision Haircare Suomi sekä O’Right Suomi.  Kampanja oli kokonaisuudessaan onnistunut ja haasteeni sai mukaan hyväntekeväisyystekoihin myös muita yrittäjiä. On ihana huomata kuinka upeita ja hyväsydämisiä ihmisä ympärilläni onkaan. KIITOS!

Työssäni olen saanut tehdä kampauksia ja meikkauksia lukuisissa eri paikoissa joista Vanajanlinna ja Kämp-hotelli olivat puitteiltaan mieleenpainuvimpia.
Liikkeessäni minua on ilahduttanut huomata kuinka kotoisasti asiakkaani ovat täällä, osa ottaa jopa kengät pois ja sujauttaa jalkaan naulakosta löytyvät tohvelit.  Tämä kodikkuus ja  mukavuus on juuri se juttu josta haaveilin työpaikalleni. Olenkin naureskellut että Hiushuone Wau on meidän ”kaupunkiasunto”.

Alkuvuodesta lanseerasin  vauvaparturi-palvelun  ja tämän myötä minulla on käynyt asiakkaana paljon eri-ikäisiä lapsia joista nuorimmat vain muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja.  Pikkulasten kanssa perinteisen kampaamokäyttäytymisen on voinut unohtaa – välillä on istuttu lattialla, katseltu ohi ajavia autoja ja leikattu hiukset siinä kohtaa jossa se parhaiten sujuu. Palkitsevinta on ollut huomata että työ saadaan tehtyä ja hiukset leikattua vaikka alkujännitys on voinut olla hyvinkin suuri.

Haastavimmaksi asiaksi vuoden aikana on osoittautunut työkaverin löytäminen. Olen hakenut liikkeeseeni muutaman vuoden työkokemuksen omaavaa pirteää ja ammattitaitoista parturi-kampaajaa jolta löytyisi myöskin meikkaajan ammatti, mutta sepä ei olekaan ollut ihan helppoa.  Tämä onkin siis suuri toiveeni seuraavalle vuodelle.  Olisi mukava jos ovia ei tarvitsisi sulkea aina työkeikan, loman tai sairauden ajaksi vaan palvelua saisi laajemmilla aukioloilla ja useampana päivänä vuodessa.

Ihanaa aurinkoista kesää ja kiitos tästä ensimmäisestä vuodesta <3
-Tanja

P.S. Kesälomaa vietän perheen kanssa 1.-21.7. mutta nettiajanvaraus päivystää myös loman aikana 24/7.  Lomaan saakka minut löytää työpaikalta ahkerasti, samoin 22.7. jälkeen.

Hiushuone Wau, Tanja
Kuva: Heidi Noponen

 

Hääkampaus ja meikki, yksityinen kampaamohetki hääseurueelle

Suomen  kesä on hääjuhlien aikaa.
Häävalmistelut aloitetaan usein häätapahtumia, messuja kierrellen ja ideoita keräten.  Puvun hankintaan käytetään paljon aikaa, siksi ei sovi myöskään unohtaa kampausta ja meikkiä. Koska kesä on lyhyt ja viikonloppuja melko vähän, on syytä olla ajoissa liikkeellä sillä parhaat ajat ja suosituimmat viikonloput varataan jo paljon ennen lumien  sulamista.

Viime vuosina yhä suositummaksi on tullut yhteiset kampaajakäynnit kaasojen kanssa. Päivästä halutaan ottaa kaikki ilo irti, mikä sen mukavampaa kuin kaunistautua ja laittautua juhlakuntoon yhdessä parhaiden ystävien kanssa.

Kampaukset ja meikit: Tanja Salonen

Olen tehnyt jo pitkään hääjuhlakeikkoja hotelleihin, juhlapaikoille ja asiakkaiden koteihin, kaunistaen morsiamen, kaason, äidin, anopin sulhasen tai bestmanin, aina asiakkaan tarpeen mukaan.  Nämä yhdessä valmistautumiset ovat mielestäni loistava tapa unohtaa päivään sisältyvä jännitys sekä säästää siirtymiseen kuluvaa turhaa aikaa ja vaivaa. Vaikka olenkin useimmille hääpareille entuudestaan tuntematon, on upea huomata kuinka rento ja mukava fiilis näissä yhteisissä kaunistumishetkissä on.

Hääkampaus ja meikki  suunnitellaan huolella jo etukäteen, sillä haluan tehdä ne kestäviksi, yksilöllisiksi  ja juuri sinulle sopiviksi. Halutessasi tehdään myös koekampaus ja meikki. Itse suosittelen ainakin morsiamelle koekampausta ja meikkiä.

hääkampaus: Tanja Salonen
Hääkampaus: Tanja Salonen

Hiushuone Waun upean sijainnin (lähietäisyydellä useita suosittuja hääkirkkoja) ja viihtyisän tilan myötä, voin tarjota asiakkailleni myös ihanan yksityisen kampaamohetken.  Kaunistettavat voivat nauttia oman seurueen kesken tärkeään juhlapäivän valmistautumisesta ja tarvittaessa vaikkapa pukeutua liikkeessäni.  Mukaan saa ottaa halutessa myös omia eväitä.

Mikä toiveesi hääpäivän kaunistautumisesta onkin, ota rohkeasti yhteyttä!

 

Ihania häävalmisteluja ❣️

 

 

 

Vanhojen tanssit ja kevään gaalajuhlat

Vuosi 2018 on nyt takana ja kevät tulee mukanaan  tutut juhlat, kuten lukion toiseksi viimeisen vuoden opiskelijoiden tanssiaiset eli Vanhojen tanssit. Vanhojentansseissa pukeudutaan näyttäviin iltapukuihin, koruihin ja asusteisiin. Tanssiaisasun kruunaa upeat juhlakampaukset ja viimeistelty juhlameikki.

Kestävyytensä vuoksi suosituimpia kampauksia ovat nutturat, lettikampaukset tai kiharat, muulla tavoin sidotut hiukset.
Koska päivä on yleensä pitkä ja sää voi olla hyvinkin vaihteleva, kannattaa antaa ammattilaisen tehdä kaunis ja kestävä juhlameikki ja kampaus. Näin voit itse keskittyä askelkuvioiden hiomiseen ja juhlasta nauttimiseen.

 

Keväällä myös tv- ja elokuva-alalla juhlitaan ja palkitaan menestyjiä.
Näissä gaalajuhlissa on totuttu näkemää usein hyvin rohkeitakin asuja.

Kun pukeudut näyttävään ja katseet kääntävään juhla-asuun,  on erityisen tärkeätä kiinnittää huomio meikkiin ja kampaukseen sekä niiden kestoon ja yhteensovittamiseen.
Toki juhla tuntuu muutenkin juhlavammalta ja olo itsevarmalta, kun tiedät näyttäväsi hyvältä, päästä kantapäihin saakka.

Annathan ammattilaisen loihtia sinulle upean juhlakampauksen ja juhlameikin, oli asusi sitten perinteinen tai rohkea.

Meikin teossa käytössämme on Jane Iredale-mineraalimeikit,  jotka kestävät kauniina koko päivän ja ovat erittäin hyvin vettä hylkiviä.

Ajanvaraukset:
https://hiushuonewau.avoinna24.fi/reservation
Jos sopivaa aikaa ei löydy ajanvarauksesta,
kannattaa soittaa + 358 45 7874 4554.

Itsenäisyyspäivän kampaus ja meikki 2018


Itsenäisyyspäivänä kampaus ja meikki on erittäin merkittävä osa juhlalookkia.

Iltapuku valitaan vartalon parhaita puolia korostamaan ja vähintää yhtä tärkeätä, on panostaa ammattilaisen tekemään meikkiin ja kampaukseen.

Kun meikki ja kampaus sovitetaan asuun sekä kantajan tyyliin ja persoonaan sopivaksi, tulee kokonaisuudesta tyylikäs ja hallittu. Itsevarma tunne näkyy ja saa olon tuntumaan mukavalta koko illan, aina pikkutunneille saakka.
Huomioithan että teemme myös miesten meikkausta ja hiusten viimeistelyä.

Meikin teossa käytämme laadukkaita Jane Iredale-mineraalimeikkejä. Vuodenaikaan tyypillisestä vesi tai räntäsateesta ei siis tarvitse huolestua. Jane Iredale-meikit ovat erittäin hyvin vettä hylkiviä.

Itsenäisyyspäivän meikki- ja kampausajat ovat nyt varattavissa puhelimitse p. +358 45 7874 4554.

Hiushuone Wau sijaitsee Helsingin keskustassa, Viiskulman taksitolpan kohdalla, joten voit astua ovesta suoraan taksiin, ilman että sade  sotkisi juhlalookia.