Näin kesän alussa huomaa kuinka vaaleiden hiusvärien kysyntä lisääntyy ja kuinka hiusten ilmeeseen toivotaan kirkkautta ja valoa.
Viileys on väistynyt ja tehnyt tilaa lämpöisille sävyille. Värisävyistä löytyy ylellisyyttä: shampanjaa, kultaa, hunajaa ja kuparia sekä hieman tummempaa beigeä ja brondea.
Hiusmuodissa vahvassa nousussa on 90-luvun volyymi ja kerroksellisuus, shaggy ja mullet, mutta myös kestosuosikki polkkatukka.
Hiuksiin tehdään permanentteja, rullakampauksia ja ne leikataan niin että hiukset näyttävät mahdollisimman runsailta ja ilmavilta mutta niiden niiden on näytettävä terveiltä ja kiiltäviltä.
Kun hiuksia käsittellään kemiallisesti ja mekaanisesti, on tärkeä pitää huolta niiden kunnosta sillä terveet ja kiiltävät hiukset huomataan.
Väri- ja permanenttikäsittelyiden yhteydessä suosittelemme hiuksille tehtäväksi Olaplex-tehohoitoa joka parantaa sekä korjaa hiuksen rakennetta ja estää hiusten katkeilua.
Kotihoitotuotteet on syytä valita tehtyjen käsittelyjen mukaan, eli kiharoille hiuksille kiharatuotteita ja värjätyille värinsuojaa jne..
On hyvä myös muistaa että laadukkaalla harjalla saat selvitettyä hiukset niitä vahingoittamatta. Ja kun suojaat hiukset auringolta sekä muotoilurautojen ja föönin kuumuudelta, voit nauttia kesästä upeilla hyvin hoidetuilla hiuksilla.
Vaaleiden hiusten värjäykseen suosittelemmme Luxus-värjäyspakettia joka sisältää suunnittelun, hiustenleikkauksen, vaalennuksen ja raidoituksen tai molemmat, olaplex-hoitokäsittelyn, sävytyksen maksimaalisen kiillon ja halutun sävyn saavuttamiseksi, sekä hiusten viimeistelyn föönaten tai muotoiliuraudoilla.
Suosittelemme varaamaan ajan pian sillä kevään juhlasesonki on alkamassa!
Ajanvaraus: https://hiushuonewau.avoinna24.fi/reservation
P.S.
Muistathan että voit hankkia lahjakorttejamme (20€, 50€, 100€ ja 200€) Unique5hop-verkkokaupasta .
Lahjakortti on lahjojen kestosuosikki.
Meiltä voit ostaa myös lahjakortteja
Hiushuone Waun lahjakortti on voimassa 12 kk ostopäivästä ja sen voi käyttää joko parturi-kampaamopalveluihin tai tuoteostoihin.
Lahjakortteja voit ostaa myymälästämme jolloin saat valittua sen tietylle palvelulle tai haluamallesi summalle. Voit myös tilata lahjakortteja Unique5hop-verkkokaupasta, jossa valittavissa on 20, 50, 100, 150 ja 200 euron lahjakortteja. Toimitamme tilaamasi lahjakortin sähköpostiisi josta voit sen tulostaa tai lähettää lahjan saajalle.
Tästä ostoksille verkkokauppaan

#lahjakortti #lahjaidea #lahjaksiylioppilaalle #ylioppilaslahja #aineetonlahja #lahjaksiäidille #yolahja #äitienpäivälahja #lahjakorttinetistä #hiushuonewaulahjakortti #kampaamolahjakortti #parturilahjakortti
LUXUS-värjäyspaketti vaaleille hiuksille.
LUXUS-värjäyspaketti vaaleille hiuksille – IHANA UUTUUS nyt varattavissa❣️
Tämä täydellinen hemmottelupaketti sisältää kaiken seuraavan:
SUUNNITTELU ja aiempien käsittelyiden kartoitus
-HIUSTENLEIKKAUS toiveidesi mukainen hiusmalli tai hiusmallisi päivitysleikkaus.
-VAALENNUS. Hiusten vaalennus millä tahansa vaalennus-tai raidoitustekniikalla (balayage, babylights, chunky highlights, koko vaalennus jne).
-OLAPLEX. On hyvä muistaa että vaalennuskäsittely on yksi hiusta kuluttavimmista käsittelyistä. Tämän vuoksi olemmme lisänneet pakettiin hiusta suojaavan ja jälleenrakentavan Olaplex-hoidon.
-SÄVYTYS. Shinefinity / Ilumina / Luxima sävytyksellä saamme viimeisteltyä käsittelyn ja loihdittua toivomasi vivahteen oli se sitten viileän vaalea, pinkahtava, persikkainen, laventeli jne..
Varaa aika: https://hiushuonewau.avoinna24.fi/reservation aika
Joulu ja joululomat lähestyy 🎅
Palvelemme jouluviikolla vielä torstaina 22.12. jonka jälkeen vietämme joululomaa. Palaamme lomalta 2.1.2023.
Koska mekään emme ole säästyneet yleisiltä hinnan korotuksilta, joudumme korottamaan hintojamme. Uudistettu hinnasto tulee voimaan 1.1.2023.
Eli vielä ehdit kampaajalle nykyisillä hinnoilla!
Ihanaa joulun odotusta ja kiitos kuluneesta vuodesta ❤️
Tanja & Siiri
Wella Shinefinity Glazing-kiiltosävytys nyt myös meillä!
Shinefinity Glaze on kestosävykäsittely joka antaa hiuksille hohtavan kiillon vaalentamatta ja vahingoittamatta hiusten omaa väriä. Sävy kestää jopa 6 viikkoa ja häipyy hiuksista saman sävyisenä. Shinefinity Glaze voidaan käyttää hiuksiin vaalennuksen tai raitojen jälkeen antamaan sävyä ja tuomaan kiiltoa. Erinomainen käsittely myös auringon haalistamille hiuksille!
Hinta alkaen 40 €/65€/ 77€ /95€ ( hiusten pituudesta riippuen), sis hiusten kuivatuksen.
Varaa aika: https://hiushuonewau.avoinna24.fi/reservation
Ajatuksia alkuvuodesta
Moikka, täällä kirjoittelee Siiri!
Ajattelin nyt jakaa vähän alkuvuoden fiiliksiä ja kertoa kuinka täällä työt on lähteneet rullaamaan.
Ihan alkuun haluan hehkuttaa kuinka onnellinen olen rehdistä, reilusta ja aivan ihanasta Tanjasta kollegana ja liikkeen omistajana.
Yhdessä työskentely on ollut mutkatonta ja Tanja on tehnyt täällä töiden aloituksen helpoksi luomalla työilmapiirin, jossa vallitsee luottamus ja hyvä fiilis. Aina on mukava palata työpaikalle, kun tietää että huipputyyppi on jakamassa työnilon.
Joulukuussa täällä aloittaessani päässä pyöri monenlaisia ajatuksia siitä että teinkö oikean päätöksen alkaessa taas yrittäjäksi, samaan aikaan kun monet yrittäjät lopettavat liiketoiminnan ja lähtevät työntekijöiksi. Oma asetelmani oli kuitenkin aika hurja, uusi paikkakunta ja liiketila, ei juurikaan ennestään olevaa asiakaskuntaa ja vielä pandemia jylläämässä.
Nyt miltei neljä kuukautta jälkeenpäin voin todeta olevani erittäin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka hyvin töitä on riittänyt näin uudellekin tulokkaalle.
On ollut myös suuri ilo huomata kuinka monipuolisesti täällä asiakkaat varaavat palveluita! Mikään muu ei takaa taitojen ylläpitoa ja kehittymistä kuin töiden tekeminen. Täällä pääsen tekemään kaikkea perinteisemmistä leikkauksista ja värjäyksistä myöskin ehostuksiin ja kulmien laminointiin.
Odotan innolla kesää ja sen myötä tulevaa juhlasesonkia. Toivon mukaan päästään yhdistämään voimat Tanjan kanssa ja jakamaan juhlaseurueiden kampaamisen ja ehostamisen ilo!
Kiitos siis Tanja ja jo penkkiini istuneet asiakkaat mahtavasta vastaanotosta sekä luottamuksesta <3
Innolla tulevaa odottaen
Siiri<3
Kevään uutena palveluna suosittu Kulmien Laminointi – Brow Lift.
Kulmien Laminointi – Brow Lift.
Kulmien laminointi saa kulmakarvat näyttämään tuheammilta, runsaammilta, sekä niihin saadaan näyttävä ja kasvojen ilmettä kohottava muoto.
Käsittely sopii erityisen hyvin myös jäykille ja itsepäisille kulmakarvoille.
Käsittely tehdään kulmakarvoille tarkoitetulla permanenttiaineella, jolloin käsittelyn vaikutus kestää kulmissa jopa 5 viikkoa.
Käsittely sisältää kulmakarvojen muotoilun nyppimällä sekä niiden kestovärjäyksen.
Huom. Käsittelyä ei voi tehdä rikkoutuneelle tai ärtyneelle iholle, eikä myöskään silmätulehduksen aikana.
Ajanvarauksen kulmien laminontiin voit tehdä osoitteessa: https://avoinna24.fi/hiushuonewau/reservation
Helmikuussa Siirin tekemä Brow Lift-käsittely 40€ (norm. 48€)
Monien vaiheiden vuosi 2021 sekä uusi työparini Siiri ❤
Tämä monien vaiheiden vuosi on pian takana ja päästään nauttimaan joulun rauhasta.
Vuotta ja työntekoa on hankaloittanut covid, joka on tuonut työntekoon ihan uudenlaista reagointia aina kulloistenkin tilanteiden ja rajoitusten mukaan.
Välillä Waussa on ollut tarjoilua sekä lehtiä ja välillä taas näistä on luovuttu. Ajanvarauksia on hieman venytetty jotta työpisteen pintojen puhdistamisen ja desinfioinnin saa tehtyä huolella. Toisinaan asiakaspalvelua on tehty ulko-ovella ja lämpimillä keleillä odotustilana on toiminut oma katuterassi.
Asiakkaani, olette oleet mielettömän ihania ja ymmärtäväisiä ❤ etenkin kun helmikuussa jouduin myöntämään että selkäkipuun ainoa apu on leikkaus. Onneksi pääsin hyviin ja osaaviin käsiin ja kolme viikon jälkeen pystyin jo palata varoen töihin.
Selkä parani ja töitä on sen jälkeen tehtykin ahkerasti. Morsiamia, sulhasia, äitejä, isiä, pikkulapsia, lääkäreitä, sairaanhoitajia, pelastajia, siivoojia, pappeja, tutkijoita, poliiseja, opiskelijoita, eläkeläisiä rakennushenkilöitä, muusikoita, urheilijoita, lentäjiä, pankkiireita, juristeja ja lukemattomia muita arjen sankareita on penkissäni istunut. On etuoikeutettua kun saa tehdä työtä josta pitää ja vielä niin upeiden asiakkaiden kanssa.
Olen kuitenkin huomannut että kalenterini tunnit eivät aina riitä ja tästä syystä olen koettanut löytää toista ammattilaista tekemään töitä kanssani. Ja arvatkaapa mitä, nyt olen löytänyt etsimäni!!
9.12. Hiushuone Waussa aloittaa sopimusyrittäjänä ihana ja aurinkoinen Siiri Haatainen. Siiri on toiminut parturi-kampaajana vuodesta 2015 ja mikä parasta, myös hän tekee meikkauksia. Nyt siis voimme palvella yhä laajemmilla ajoilla ja tuplakäsillä.
Siirin kalenteri on auki jo nyt ja ajanvarauksia voi tehdä osoitteessa https://avoinna24.fi/hiushuonewau/reservation
Vuoden vaihteen ajan (9.12.2021-.9.1.2022) saat Siirin tekemistä hiusten värjäyksistä 20% alennuksen.
Laita siis hiukset hehkumaan jouluksi ja uudeksi vuodeksi ja tule Siirin osaaviin käsiin ❤
Kevään 2021 tiukennetut koronatoimet
Palaan sairaslomalta töihin ma 1.3. Klo 8 ❤️
Teen kaiken voitavani että voin tarjota palveluita mahdollisimman turvallisesti.
Joudun siis valitettavasti palaamaan viime kevään tiukempiin hygieniatoimiin:
*sisälle ainoastaan yksi asiakas /seurue kerrallaan
*toivon sisätiloissa hengityssuojaimen käyttöä
*sisään tultaessa käsien pesu tai käsidesin käyttö
*asiakaslehdet on poistettu
*ei kahvitarjoilua
*perut / siirrät varaamasi ajan mikäli olet sairas, epäilet koronatartuntaa tai odotat testituloksia, näin teen minäkin.
Käytän itse työskennellessäni hengityssuojainta ja kertakäyttökäsineitä. Desinfioin maksupäätteen, ovenkahvat, asiakaspaikat ja pinnat asiakkaiden välillä.
Kiitos kun välität yhteisestä turvallisuudestamme
❣️
Hiushuone Waun Koronatoimet esillä medioissa.
Perjantaina 29.5.2020 keksen kasvivärin levityksen, sain yllättävän puhelinsoiton toimittaja Henna Kostelta.
Hän halusi haastatella minua Koronaviruksen vaikutuksista asiakastyöhöni.
Lauantaina olikin jo kuva ja haastattelu tuttujen radiokanavien (Voice, Iskelmä ja Nova) nettisivuilla.
Kuten monen muunkin, myös vantaalaisen Tanja Salosen työt loppuivat kuin seinään maaliskuussa. Infotekstit toivat taas uuden asiakasvirran, vaikka Salonen ei sitä osannut odottaa.
|